Irlantilainen sateenvarjo


Syntymäpäivän juhlaa
tammikuu 26, 2008, 10:18 ip
Aihe: Elämänmeno, Matkailu

Näin se aika rientää. Tänään lauantaina tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun eräs pikkumies pärähti maailmaan ja parkaisi ensimmäisen kerran Turun yliopistollisen keskussairaalan synnytysosastolla.
Silloin vietettiin koko päivä osastolla varttia vaille yhdeksästä maailmaanampaisuhetkeen, joka kirjattiin virallisiin papereihin kello 22.31:ksi.
Melkein voi vielä aistia sen päivän valkenemisen. Kun voi jo aavistaa, että kohta lähdetään. Ja sen tammikuun pakkasen, joka odottaa ulko-oven avautuessa, kun on juuri soitettu työpaikalle, että tänään ei tullakaan töihin.
Voi muistaa sen sairaalamatkan taksissa, jossa naispuolinen taksinkuljettaja kertoo sympaattisesti omasta nopeasta synnytyskokemuksestaan. Sen odotuksen tunteen esivalmisteluhuoneessa, kun ensimmäisiä helpottavia henkäyksiä lääkitystä otetaan. Ja sen  hetken myöhemmin, jona piuhat laitetaan kiinni ja ollaan hiljaa omassa huoneessa.
Muutamia tunteja myöhemmän epätodellisen tilan, kun istuu yksin Hämeenkadun Pizza Hutissa lounaalla ja tajuaa, että jokusen tunnin päästä sitä on tulossa isäksi. Ja sen kaikkialta pursuavan ilon illalla, kun poika on vasta 20 minuuttia vanha ja jo soitellaan ympäri Suomea läheisille ja kerrotaan syntymäuutiset.
Koittaneen illan pimeyden ja aukeavan ulko-oven toiselta puolelta tulevan pakkasen henkäyksen ja narisevan lumen. Kun juuri enoksi tullut Juho ja Tessu-koira ovat tulleet laitoksen ovelle morjestamaan tuntia myöhemmin. Siitä reilua tuntia myöhemmin iloksi juodun oluen Vaparissa Uudenmaankadun nurkilla, kun toiset on hetkeä aikaisemmin siirretty ylemmän kerroksen osastolle lepäämään. Toinen rankan päivän jälkeen, toinen ensimmäistä untaan masun ulkopuolisessa maailmassa nukkumaan.

Seitsemän vuotta myöhemmin: Perjantaina univormupukuinen Lauri viedään kouluun, jossa englantia jo sujuvasti puhuva iso poika ottaa vastaan luokan onnittelut. Iltapäivällä energinen poika pääsee koulusta, kylvetetään ja viedään syntymäpäiväpaikalle Swordsin Kidzoneen. Syntymäpäiviä Lauri juhlii tänä vuonna  poikkeuksellisesti kodin ulkopuolella. Se tehdään perusteellisesti 12 kaverin kanssa peuhupaikan telineissä leikkimällä ja erillisessä synttärihuoneessa jalkapallo-teemaisia kemuja viettämällä.
Lauantaina annetaan lisälahjoja, kun se oikea synttäripäivä koittaa. Matkalla autossa gaelilaisen jalkapallon ja hurlingin harjoituksiin ystäväperheen lapset ja isä laulavat pojalle synttärilaulun.
Pitkin menneitä päiviä Lauri on ottanut vastaan onnitteluja läheisiltä Suomesta ja muualta maailmalta. Ja nyt illalla juhlat jatkuvat, kun vieraat Suomesta tulevat. Ovat jo kohta matkalla lentokentältä tänne.

Markus



Leffarentoutumista
tammikuu 20, 2008, 1:37 ip
Aihe: Elämänmeno, Leffat, TV

Viimeiset reilut kaksi kuukautta on menty melkoista matalalentoa töiden ja muun elämän puitteissa. Nyt muuttoon liittyvät asiat ovat pääasiassa reilassa ja suurin osa töistä siinä jamassa, että voi tehdä monia muitakin asioita.
Tämä viikonloppu on jostain syystä mennyt puolittain pyhitettynä leffoille. Alkuviikosta tuli napattua Xtravisionista mukaan viikon halpis-dvd:t, joita on nyt sitten urakalla katsottava. Odottamassa ovat vielä uuden, joulukuussa hienosti remontoituna avatun Malahiden kirjaston hyllystä napatut leffat sekä joululahja-dvd:t.

Katsottuja:

Letters from Iwo Jima. Clint Eastwoodin vuoden 2006 Iwo Jima -taisteluun liittyvistä tuplaleffoista toinen (toinen on Flags of our Fathers). Taistelun japanilaisten näkökulmasta näyttävä leffa kertoo väistämättä kuolemaan tuki-, miehistö- ja ammuspulan vuoksi joutuvien sotilaiden viimeisistä päivistä. Tiukan realistinen.

Notes on a Scandal. Dame Judi Dench tekee yhden elämänsä tiukimmista roolitöistä sopivan pituisessa leffassa, jossa nuorempi opettaja (Cate Blanchett) sortuu suhteeseen oppilaansa kanssa. Kiristystä, painostusta ja loppua kohden yltyvää psykologista draamaa. Alun tasaisuuden jälkeen nopeasti nyrkinpuristumisasteelle nostattava elokuva.

The Good Shepherd. Robert de Niron kolme vuosikymmentä suunnittelema ohjaustyö kertoo kaksoisagentiksi päätyvän miehen (Matt Damon) tarinan. Hyvä idea ja pääasiallisesti tehokas toteutus. Lisäimua olisi voinut olla vähän lisää. Sitä olisi voinut saada lyhentämällä leffaa pienen pätkän tai palkkaamalla ohjaajaksi Martin Scorsesen. The Departed -tyylillä tästä olisi tullut mestariluokan leffa.

Freedom Writers. Uskoa täytyy, perustuu tositarinaan Erin Gruwellin työstä Long Beachin ongelmanuorten opettajana. Tiukkaa dialogia opettajan yrittäessä poistaa luokan sisäisiä rotuennakkoluuloja. Hilary Swank jälleen hyvä myönteisenä muutosidealismiinsa uskovana opettajana. Leffa sai noutamaan tietoa netistä Anne Frankista ja tämän piilottajista.

Enchanted. Leffassa viime viikonloppuna ostosreissulla katsottu Tuhkimo-leffa. Väittivät jossain, että on viime vuoden paras joulukauden leffa. Tulos on satu, jossa on yhdistelty jo olemassa olevien satujen ja tarinoiden juonia toisiinsa. On sopivaa kenkää ja rakkaustarinaa ja suudelmaa ja pahaa haltiatarta. Varmasti kolahtaa lapsille. Aikuisille taas pikemminkin New York puistoineen ja katuineen.

Before Sunset- Ennen auringonlaskua- Texasin leffamoguli Richard Linklaterin jatko noin kymmenen vuoden takaiselle leffalle Before Sunrise- Ennen auringonnousua. Yhtä yksinkertaisesti rakennettu, puhutteleva, koskettava, mutta imelyyden välttävä kuin edellinen. Raikasta edelleen. Onneksi joulupukki toi molemmat.

Katsomatta ovat vielä Patrick Süskindin kirjaan perustuva Perfume- story of a murderer ja kirjastosta lainatut Alfred Hitchcock -leffat Strangers in a train -Muukalaisia junassa (nähty vuosien aikana tusinan kertaa) ja Man who knew too much -Mies joka tiesi liikaa.
Joululahja-dvd:istä jonottamassa ovat yksin- tai kymmenkertaisesti joskus nähdyt Dustin Hoffmanin tähdittämä Marathon man- Maratoonari, Orson Wellesin “kaikkien aikojen paras elokuva” Citizen Kane, Tim Burtonin Johnny Depp/ Winona Ryder -leffa Edward Scissorhands- Saksikäsi Edward ja Itsevaltiaat-leffa Keisarin salaisuus.

Kirjastossa muuten näytti olevan melkoinen nippu hyviä leffoja. Samoin tv-sarjoista löytyy kokonaisia kausibokseja. Jos löytyisi esimerkiksi Brittien tiedustelupalvelusta kertovan erinomaisen Spooks-sarjan ensimmäinen tuotantokausi (kakkoskausi oli hyllyssä), sitä voisi katsella pätkinä silloin, kun tv:stä ei kaikesta jättimäisestä tarjonnasta huolimatta tule mitään. Niitä päiviä on paljon.

Markus



Päivitystä vuodelle 2008
tammikuu 7, 2008, 1:46 ip
Aihe: Elämänmeno

Lauri palasi tänään taas koulun penkille. Oli kuulemma jo ollutkin kavereita ikävä. Nyt sitten lasketaan päiviä loppukuun synttäreille.

Laurilta lähti uutena vuotena ensimmäinen hammas. Hyvä oli että lähti, sillä uusi hammas oli jo komeasti puhjennut päiviä aiemmin. Toivotaan, että pysyvä hammas siirtyy kauniisti omalle paikalleen. Seuraava hammaskin jo heiluu.

Jouluaattona syötiin suomalaista jouluruokaa ystävien kanssa. Hyvin maistui irlantilainen kinkku ja kalkkuna ja Sirkun tekemät laatikot muiden herkkujen kera. Joulupukki oli tänä vuonna jättänyt lahjoja sekä Suomeen että Irlantiin, joten niitä on sitten keräilty pitkin joulukuuta.  Joulun juhlinta alkoi Laurille joulukuun puolivälissä lapissa, ja päättyi uutena vuotena serkkujen kanssa Irlannissa.

Koko perhe iloitsee uudesta kodista. Vaikka koti onkin vanhaa kotia hieman pienempi, emme ikävöi mitään vanhasta paikasta. Tuulen ulvoessa ulkona on mukava huomata lämmön pysyvän sisällä. Kerosiinikeskuslämmitys, powershower ja kaunis keittiö lämmittävät mieltä ja kehoa!

Kun vanhassa kodissamme kompostoimme biojätteen itse, on uusi koti kokeilualuetta biojätteen keräilylle.  Tilasimme county councilista vielä vihreän roskiksen pahveille, papereilla ja alumiinitölkeille, niin pysyy kotitalousjätteen määrä järkevänä. Kun vaan olisi lasinkeräyspiste lähempänä, nyt viemme yleensä lasit isoille ostoksille Lidliin tai Tescoon mennessä.

Jatkamme elämäämme edelleen autottomina. Varsinkin nyt talvella kun kuuntelee työkavereiden stressiä yöpakkasten jälkeisestä liukkaalla ajosta, on mukava istua bussin tai junan kyytiin, avata kirja tai sulkea silmät huolehtimatta liikenteestä ja keleistä. Joulun aikaan jouduin menemään taksilla kerran töihin, kun julkinen liikenne ei ollut toiminnassa. Vaikka junat ja bussit eivät pysykään aina aikataulussa, ei ole tullut mieleenkään hankkia autoa.

Malahideen on avattu viimeisen puolen vuoden aikana useita uusia pieniä liikkeitä. useimmissa ei ole tullut vielä käytyä, ja joidenkin hintataso on todella liian korkea, mutta Starbucks  on tullut useamman kerran testattua.

A-K



Asettumista uuteen kotiin
tammikuu 6, 2008, 10:25 ip
Aihe: Elämänmeno, Matkailu

Syksy livahti ohimennen reippaasti töitä tehdessä ja vapaa-ajan mennessä varsin pitkälle Laurin harrastusten parissa. Vieraitakin on käynyt jonkinmoinen määrä. Myös kumpikin perheen aikuisista on reissannut Suomeen ja muihin maihin töiden puolesta.
Alkutalvi ei ole mennyt yhtään hidastellessa. Marras-joulukuun vaihteessa muutimme reilun kilometrin verran lähemmäs Malahiden kylän keskustaa. Kulmilta löytyi mukava, juuri valmistunut talo, joka kaiken lisäksi on lähellä sekä Laurin nykyistä että tulevaa koulua. Säästämme jalkapohjiamme ja laskennallisesti aikaa noin 1,5 tunnin verran päivässä koulumatkan lyhentyessä.
Ja nyt meillä on myös lämmintä sisällä, toisin kuin vanhassa paikassa, jota ei juuri ole millään tavalla ikävä. Asettumista helpottaa nyt uuden vuoden alkuviikkoina se, että saimme vihdoin ison (soitto)urakan jälkeen myös puhelimen ja netin toimimaan.
Laurin koulu jatkuu nyt maanantaina. Jälkimmäinen lomaviikko meni serkkujen kanssa hilluessa ja paikkoja katsellessa. Mukavaa, Karjalaiset, että pääsitte kylään!

Markus