Aihe: Elämänmeno
Olen viettänyt työvuorojen välisiä öitä sairaalan asuntolassa. Markus ja Lauri ovat saaneet opetella uudenlaista kotielämää (hyvin pärjäävät), ja on tuo asuntolaelämä minullekin vuosien jälkeen uutta.
Asuntola on kuulemma ollut joitakin vuosikymmeniä sairaalan nunnien käytössä, mutta nyt kun ei nunnia enää ole, asuntolaa käyttävät hoitajat. Ulkomailta tulleet hoitajat saavat asua asuntolassa kolme ensimmäistä Irlannin kuukauttaan ilmaiseksi, sitten heidän on etsittävä oma asunto. Niinpä siellä asuu nyt esimerkiksi ne intialaiset hoitajat, jotka olivat perehdytyksessä kanssani, ja joukko hoitajia Iso Britaniasta. Sen lisäksi asuntolassa yöpyy aina joitakin hoitajia, jotka asuvat muualla päin Irlantia.
Minulla ei ole kilometrillisesti mahdoton matka sairaalaan, vain noin 22 kilometriä. Ajallisesti matka vie noin kolme tuntia päivässä, käyttäen busseja ja /tai DART:tia.
Asuntola on perusasuntola. Huoneessa on sänky, lipasto ja käsienpesuallas, kylpyhuoneet käytävän perällä ja yhteiskeittiö. Mitä sitä sitten muuta kaipaakaan?
Seuraa löytyy aina iltateelle (minulla edelleen kahvi), ja muiden ulkomaalaisten hoitajien kanssa sitten vaihdetaankin päivän kuulumisia. Joskus myös ihmetellään hoitotyö eroavuuksia oman maan käytäntöihin nähden. Ja päivitellään luettavien hoitotyön toimintatapaohjeiden määrää. Olen lukenut noin 10 erilaista policya, mutta se on vasta alku. Ne kun kaikki kahlaa läpi, niin kyllä pitäisi osata toimia ja käyttäytyä oikein työpaikalla.
Nyt kuitenkin nautin vapaapäivästä, keväästä ja aamupäiväkahvista…
A-K
Irlanti on EU:n ja maailman tasolla melkoisen kallis maa. Silti en aina jaksa allekirjoittaa valitusta, että kaikki on rip off -hintaista. Ei ole.
Toki kukaan järkevä ihminen, joka seuraa talouselämää, ei satsaa tällä hetkellä järjettömiä summia ja ota hulvattomia lainoja asunnonostoon. Korkotaso on jo noussut ja ilmeinen hintahuippu käsillä. Kohta mennään alas ja rysähtäen.
Vaikea on muutenkaan uskoa, että 100 000 asuntoa viime vuonna rakentaneessa maassa riittäisi ostajia jokaiselle 300-800 000 euron pikkuluukulle. Jossain se rajakin menee, vaikka irlantilaiset ovat nykyisin hyvinkin vauras kansa.
Jos kiinteistöjen hinnat lasketaan erilleen, ei moni asia mene täällä paljoa Suomen, etenkään Helsingin keskustan yli.
Ruoan hinta kaupoissa on suht samaa luokkaa. Se missä jokin tuote on kalliimpi, voi toinen olla selkeästi Suomea ja monia muita maita halvempi. En edes viitsi viitata Lontooseen, jossa sielläkin voi syödä kohtuuhintaan ja hyvin. Pitää tietää, mistä etsiä ja mitä.
Samoin täällä. Ostamme osan ruoasta Dunnesista, osan Tescosta, käytämme Lidliä esimerkiksi kaupan myymien hyvien relissien ostoon. Aldissa olemme käyneet kerran. Käymme toisenkin. Valikoima oli Lidliä parempi ja gluteeniton-merkinnät selkeämpiä. Superquinnistä ostamme tietyt erikoistuotteet eli laadukkaammat herkut. Supervalusta ostamme ruokaa koko muovikassillisen ruokaa ja muita taloustarvikkeita. Londista ja etenkin Centraa käytämme vain äärimmäisen pieniin ostoksiin tai hätätapauksessa. Hintataso on korkea niin kuin kioskissa tai kulmakaupassa yleensä on.
Erityisen edulliseksi olen kokenut julkisen liikenteen käyttämisen. Viiden nipuissa ostettavien päivä-ramblerien kappalehinnaksi tulee reilut 3,5 euroa. Sillä saa huristella kaikilla Dublin Busin koko seudun busseilla koko päivän niin paljon kuin pakarat tiehidastenyppylöitä kestävät.
Dart-alueen junalla taas saa helposti meno-paluulipun tunnin matkan päähän viidellä eurolla. Vastine rahalle on hyvä.
Myös pidemmille bussireissuille saaren sisällä pääsee halvalla. Irlannin eteläosan Corkiin tai naapurivaltion puolelle Belfastiin reissaa helposti meno-paluumatkan 15 eurolla. Naurettavan halpaa. Montako pakollista tunnin vaihtoaikaista seutulippua Myyrmäki-Malminkartanon Helsinki-Vantaa -rajan ylitse (yksi asemanväli) tuolla hinnalla saisi? Ilmeisesti ei edes neljää.
Jos jotain kohtuuhintaista ja hyvää toivoisin Irlantiin enemmän, ne olisivat omistusasumisen lisäksi kohtuuhintaiset ja HYVÄÄ ruokaa tarjoavat lounasravintolat. Ruoan laadussa ja etenkin raaka-aineissa on täällä yllättävän usein parantamisen varaa. Tervetuloa myös Loimaan Ankkuripaikka ja Hesburger tänne. Kysyntää hyvälle ruoalle, sopivan maittavalle buffet-ruoalle ja kunnon majoneesiburgerille olisi. Hiljattain Suomessa vieraillut tsekkiystävämme voi todistaa.
Paras kuulemani hinta missään on Cineworld-ketjun kuukausitarjous. Unlimited cardin hankittuaan voi istua vaikka kuukauden leffateatterissa putkeen ja tuijottaa kaikki mahdolliset Dublinin Parnell Streetillä sijaitsevassa, Irlannin suurimmassa, 17-salisessa kompleksissa pyörivät leffat.
Kuukausikortin hinta on naurettava 17,50 euroa. Jo toinen leffa on maksanut kortin hinnan takaisin. Kortti on käsittääkseni voimassa lähes kaikissa ketjun teatterikomplekseissa myös Iso-Britannian puolella.
Markus
Loppuviikosta julkisuuteen pärähtänyt uutinen Leena Landerin Tummien perhosten kodin tulevasta filmatisoinnista oli ilouutinen. Niin kuin tässä blogissa olen joskus maininnut, kyseinen vuonna 1991 Finlandia-palkintoehdokkaana ollut Harjula-trilogian ensimmäinen osa sai aikoinaan itseni kiinnostumaan kirjallisuudesta ihan uudella ja freesillä tavalla.
Muistelen kirjan kuuluneen Paasikivi-Opiston opiskeluajan (tosin suoritin samaan aikaan ekaa vuotta Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ekan vuoden kursseja) kirjallisuuskurssin lukupakettikirjoihin. Kirja sai monen meistä viestinnän linjan toisen vuosikurssin hepuista istumaan varsin hyvin nenät kirjassa noina talvisina päivinä. Lienee ollut pienessä mittakaavassa jokin oman aikansa nuorten miesten Harry Potter, joka innosti meitä opiskelijarenttuja yhä paremmin kirjojen pariin.
Mielenkiintoista on nähdä, miten Marko Leino kirjan pohjalta leffan käsikirjoittaa ja Dome Karukoski leffan lopulta valkokankaille ohjaajana tuo. Kuvauksia kuulemma tehdään kesän aikana Turun seudulla, kuten myös toisen Lander-leffan Käskyn filmatisointia (ohjaajana Aku Louhimies).
Hauska yhteensattuma omiin kokemuksiin on, että molempien leffojen kuvauksia tehdään juuri Paasikivi-Opiston lähimaisemissa Kakskerrassa ja Kulhon saaressa. Voin melkein nähdä leffan tapahtumat niissä maisemissa, joissa ne olen aikoinaan sivuista päässäni omiksi mielikuvikseni siirtänyt. Upeaa. Tuli ikävä Turun seudulle.
Pitkään tuli odotettua tietoa siitä, koska Tummien perhosten kodin jenkkifilmatisointi toteutuu. Optio oli ostettu rapakon taakse jo joskus 15 vuotta sitten. Uskon, että ratkaisu voi olla parempi näin. Veikkaan, että kirjalle erinomaisen tärkeä tunnelma ja ilmapiiri välittyvät paremmin suomalaisen tekijäryhmän kautta.
Visuaalisen puolen tekijäryhmä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälaiseksi teksti valkokankaalla tai ruudussa lopulta muodostuu. Eilisiltana televisiosta tuli normaalista poiketen iso määrä asiallisia leffoja päällekkäin eri kanavilta.
Kun FilmFourin Epäillyt (Usual Suspects) oli loppunut, alkoi toiselta kanavalta elokuva Heaven. Nimi ei sanonut mitään, kunnes tuotantoryhmän nimiä alkoi tulla esiin (muun muassa Sydney Pollack). Viimeistään Krzysztof Kieslowskin nimi alkuteksteissä sai ihmettelemään, mikä tällainen elokuva oli.
Sitten tuli se välähdys: Kieslowskin leffatrilogia Taivas-Helvetti-Kiirastuli jäi toteutumatta miehen kuoleman vuoksi vuonna 1996.
Cate Blanchettin ja Giovanni Ribisin tähdittämä, pääosin italiankielinen leffa oli yllättävän mukaansa tempaava ja kiinnostava saksalaisen Tom Tykwerin ohjaamana. Kieslowski ja Krzysztof Piesiewicz käsikirjoittajina olivat punoneet sisällökkään ja älykkään juonen.
Leffa oli selvästi ohjattu Kieslowskin ohjaustyyliä tapaillen ja kunnioittaen. Ei silti tullut matkimisfiilis. Hieno kunnianosoitus.
Markus
Tämä viikko on mennyt melkein kokonaan äijämeiningillä, kun Aikku on ollut paria yötä lukuunottamatta sairaalan asuntolassa Suomen reissua edeltävän työputken vuoksi. Eipä siinä mitään: nopeasti on aika mennyt ja tekemistä riittänyt yllättävän paljon.
Sunnuntain Pyhän Patrikin viikonlopun ilotulitus oli sitten peruutettu sääolosuhteiden vuoksi. Säästyimme Dublinin reissulta. Samana päivänä moni muu säästyi reissaamasta Dublinista tai Dun Laoghairesta lautalla Holyheadiin ja muihin Britannian puolen satamiin. Laivavuorot näillä nurkilla oli peruttu.
Maanantai-ilta ja koko tiistaipäivä menivät suomalaisvieraiden kanssa Dublinia ja sen paikkoja katsellen. Yllättäen tuli bongattua jokunen uusi ja muistamisen arvoinen ruokapaikka: asiallinen, myös gluteenitonta ruokaa tarjoava (ja ne myös ruokalistaan merkitsevä) Fitzers sekä juuri viime viikonloppuna Irish Independentin Fine Wine and Food Guidessa hyvät pisteet saanut The Winding Stair Bookshop & Cafe. Harvinaisen hyvää ruokaa, ei niinkään suomalaisella mitta-asteikolla, mutta irlantilaisen ei-aina-niin-tasokkaan perustarjonnan puitteissa kyllä.
Viikko on ollut siitä erikoinen, että paljon on tullut töiden kautta tavattua suomalaisia, viimeksi eilen iso liuta Tampereen seudun väkeä. Nyt loppuviikko tulee keskityttyä muihin asioihin.
Laurin tämän viikon parin koulupäivän jälkeiset tunnit menivät kavereiden ja Sanin kanssa leikkiessä. Huomenna on vuorossa gaelilaisen jalkapallon harjoitukset. Ilmapotkut sujuvat jo, vaikka jokunen hetki ihmeteltiin, kun tavallinen perus-soccer muuttui yhtäkkiä toisenlaiseksi futikseksi.
Erikoista huomisessa on se, että poika haluaa jäädä kentälle vielä treenien jälkeen. Silloin alkavat toiset harjoitukset. Parin viikon takaisen kriketti-innostuksen päälle on nyt kehittynyt hurling-kuume. Olivat pelanneet tänään koulussa tätä irlantilaisten suosimaa amatööripeliä. Amatööripeliä tosiaan. Lajin otteluita käy harva se sunnuntai Croke Parkissa katsomassa peräti 83 000 ihmistä kerrallaan.
Markus
Mikä siinä on, että kun iskee leffankatsomisfiilis päälle, ei telkkarista juuri sinä päivänä tule yhtään mitään. Ei edes leffakanava Film Fourilta tai BBC:n ja ITV:n monilta kanavilta. Samat jo nähdyt tai ei-kiinnostavat leffat pyörivät kanavilla viikosta toiseen, ilta toisensa jälkeen, jopa peräkkäin.
Totta kai täytyy muistaa niitä, jotka eivät elokuvia ole voineet nähdä tai joille yömyöhään leffan katsominen sopii, mutta nyt tarjonta on ollut kyllä luvattoman huonoa. Siitä kertoo se, että televisiota kaikkine sarjoineen tulee katsottua huomattavasti Suomea vähemmän.
Jokunen hyvä sarjalöytö on tullut tehtyä, yllättäen tosi-tv:n puolella. Vaikka en olekaan mikään tosi-tv:n yletön ystävä, mielestäni erilaisia huijauskikkoja case-tapauksina esittävä The Real Hustle ja taannoinen olemassaolevia rakennusalan huijarifirmoja paljastava House of Horrors, ovat olleet mielestäni sitä parasta ja kiinnostavinta tosi-tv:tä pitkään aikaan. Katsomiskokemukset ovat olleet hyvin paljastavia. Jälkimmäinen paljastaa katsojasta tietynlaista sadismia huijareita kohtaan.
Jokunen leffa sentään on tullut katsottua. Ei ehkä ihan sopivimmalla fiiliksellä juuri kuhunkin leffaan. Liekö siksi tunnelmat jääneet niin moninaisiksi. Tai sitten kriitikko-katsoja -yhtälö ei ole todellakaan toiminut muualla annettujen tähtien mukaan.
Tässä muutamia fiiliksiä:
Adaptation (Ohj. Spike Jonze)
Muun muassa parivaljakko Charlie Kaufmanin (käsikirjoittaja) ja Spike Jonzen (tutut leffoista Being John Malkovich ja Eternal Sunshine of Spotless Mind vääntämä jälleen erikoinen leffa. Erikoinen rakenne ja stoori. Ainakin sen hetken fiilikseen liian vaikeana ei oikein imenyt mukaansa ja meni yli siilitukkani. Chris Cooper voitti sivuosa-Oscarin tästä leffasta. Hieman ihmettelen miksi. Ei ollut Cooperin uran säväyttävin roolisuoritus.
Meet the Fockers (Ohj. Jay Roach)
Robert de Niron, Blythe Dannerin, Ben Stillerin, Teri Polon, Dustin Hoffmanin ja Barbra Streisandin staroittama pääntyhjennysleffa, jonka alkupuolen ideat saivat katsomaan suht helposti loppuun asti. Loppupuoli tosin lässähti paria hyvää idistä lukuunottamatta. Ei komediasektorilla esimerkiksi Farrellyn veljesten Sekaisin Marista tasoa (jossa myös Ben Stiller).
The Queen (Ohj. Stephen Frears)
Mainittu jo aikaisemmin blogissa. Frearsin leffa viikoista prinsessa Dianan kuoleman aikaisina viikkoina loppukesällä 1997. Helen Mirren ilmiömäinen kuningatar Elisabethina. Samoin Michael Sheen tuoreena pääministeri Tony Blairina. Hauska bongaus: oikea Cherie Blair todella kävelee samalla tavalla kuin Helen McCrory näyttelee tämän kävelevän.
Hot Fuzz (Ohj. Edgar Wright)
Ehkä surkeimpia näkemiäni leffoja pitkään aikaan. Ihmettelen, miten on saanut Irlannissa monelta taholta kolme tai neljä tähteä. Leffateatterin lipunmyyjäkin suositteli tätä. Leffassa liian tehokas poliisi (Simon Pegg) pelataan työkavereiden toimesta pois Lontoosta pikkukylään, jossa tapahtuu outoja. Päitä putoilee, ruumiita tulee ja verta lentää, kun kaapupukuinen murhaaja viilettää pitkin peltoja ja kujia. Leffa alkaa komediana, jatkuu kauhuna, sekoittuu kauhuääliökomediaksi. Irlannissa K-15. Ei ihme. Ilmeisesti tekijät eivät ole osanneet tehdä tästä Mr Bean -henkistä komediaa, eivät Scream-tyyppistä kauhuleffaa, eivätkä esimerkiksi Roman Polanskin Vampyyrintappajien kaltaista kauhukomediaa tai alkuperäisen Wicker Manin laista yllättävän pelottavaa kauhuleffaa. Miten kässäri on mennyt tuotantokynnyksen yli?
Wonderland (Ohj. James Cox)
Tositarina Los Angelesin seudun Wonderlandin murhista vuonna 1982. Pornotähti John Holmesin (Val Kilmer) huumesekoilujen ja Wonderlandin murhatutkimusten selvittelyä ja pohjustusta visuaalisesti sinänsä mielenkiintoisella tavalla. Ei varsinaisesti mikään murhamysteeri eikä elämäkerta. Eikä yhtä kiinnostava kuin Paul Thomas Andersonin loistava Boogie Nights samantyyppisellä aineistolla jokunen vuosi sitten.
A History of Violence (ohj. David Cronenberg)
Ehkä ryppään paras elokuva, joka yllätti itsenikin. Tom Stall (Viggo Mortensen) pelastaa ruokapaikkansa väen verilöylyltä. Sankarin mediajulkisuus tuo kylään gangstereita Philadelphiasta mahdollisesta menneisyydestä muistuttamaan. Tiukka ja maanläheinen leffa, jossa väkivalta tuntuu kerrankin perustellulta. Silti äärimmäisen herkkä ja vaikuttava. Herkän rujo Mortensen ja Maria Bello pariskuntana huippuhyviä. Ed Harris vaihteeksi pelottava. William Hurt uusii lyhyessä roolissaan vihdoin nahkansa monen lespaavan roolin jälkeen. Suosittelen.
Markus
Pyhän Patrikin päivää on vietetty nyt puolittain irlantilaisella mentaliteetilla. Viime vuonna missasimme tämän vuoden tärkeimmän tapahtuman muuttamalla maahan vasta huhtikuun puolella. Vaikka Aikku onkin viikonlopun töissä ja viettää pitkien työvuorojen kaksi väliyötä sairaalan asuntolassa, minä ja Lauri hyppäsimme jo aamulla bussiin päivän ohjelmaa seuraamaan.
Ajatuksena oli päästä katsomaan puolelta päivältä alkavaa paraatia, joka alkoi Parnell Squarelta ja päättyi jonnekin Dame Streetiltä eteenpäin Temple Barin -alueen taakse.
Siellä me sitten jo kököttelimme kaupungissa jo ennen yhtätoista O’Connell Streetin nurkilla. Väkeä kerääntyi paikalle joka suunnasta. RTE:n nettisivuilla kerrotaan, että 650 000 ihmistä otti osaa päivän tapahtumiin Dublinissa.
Toisin kuin moni muu, me emme olleet maalanneet nassuihimme Irlannin lippua, värjänneet tukkaamme vihreäksi tai hommanneet pyttyhattuja. Sen sijaan ostimme Talbot Streetin katukauppiaalta juhlarekvisiitaksi heilutettavan Irlannin lipun, tikun päässä olevan kangaskäärmeen ja futisfanityyppisen kaulaliinan.
Käärmeestä en tiedä, mutta lipulle ja kaulaliinalle on varmaan tulevaisuudessa käyttöä. Jälkimmäisen voi ottaa käyttöön, jos aikoo ryhtyä tosifaniksi vaikka Irlannin maajoukkueelle. Huivissa kun lukee: C´mon you boys in green: The Fighting Irish. Ei ole ihan turhaan tullut käytyä Drogheda Unitedin matseissa. Innostus alkaa jo tarttua.
Paraatia katselimme sekä O’Connell Streetiltä että Dame Streetiltä. Temple Barin alueella yritimme päästä The Arkiin lastentemmellystilaisuuteen. Ilmoittivat jo ovella, että on täynnä. Lohdutukseksi Laurille ostimme jo syödyn hattaran lisäksi jätskiautosta jätskin ja painelimme paraatin välistä Merrion Squarelle tivoliin.
Muutaman pelikierroksen ja autoajelun jälkeen oltiin jo valmista poikaa. Paluumatkan bussissa törmäsimme Laurin luokkakaverin Dylanin perheeseen. Suosittelivat huomisillan ilotulitusta Liffey-joen rantamilla. On kai paljon väkeä ja juhlava tapahtuma.
Sitä ennen juhlimme äijissä tänä iltana tacoilla. Huomenna kilautetaan äitille sairaalan asuntolaan äitienpäivän onnittelusoitto. Täällä vietetään äitienpäivää huomenna. Laurilla on jo komea koulussa tehty kortti teepusseineen tehtynä.
Markus
Aihe: Elämänmeno
Kävimme äänestämässä Suomen Dublinin suurlähetystössä viime perjantaina. Uuden eduskunnan lisäksi voi aueta ura uusille henkilökohtaisille avustajille. Minulle ura jo aukeni…
Olen saanut perheessämme uuden roolin viimeisten päivien aikana. Tätä roolia olenkin osannut odottaa. Olen Laurin henkilökohtainen sihteeri, tai personal aid/assistant. Huolehdin aikatauluista, kenen luokse milloinkin, tai kuka on tulossa meille. Eli Lauri aloitti playdayt luokkakavereiden kanssa. Lauri menee nyt sitten heti koulusta suoraan jonkun luokkakaverinsa luokse, tai joku pojista tulee meille.
Laurin sosiaaliseen pienverkostoon kuuluu tällä hetkellä Alex D, Paul ja Lewis. Dylanin kanssa jutskataan koulumatkoilla, ja naapurin Reese on haluttua leikkikaveria viikonloppuna. Ja kaikki tämä sosiaalinen verkosto on auennut viimeisten viikkojen aikana. Paulin kanssa Lauri oli tosn muutaman kerran vieraisilla jo syksyn aikana.
Rooliini, tai myös Markuksen rooliin, kuuluu myös simultaanitulkkaus suomi-englanti, tai kuiskattu englanti-puhuttu englanti. Lauri ei siis vieläkään ole valmis puhumaan ääneen kavereidensa kanssa englanniksi. Parhaimmillaan poika kuiskaa asiat englanniksi äidin/isän korvaan, ja sitten se sama lause sanotaan äidin/isän suulla kavereille.
Kovasti epäilemme, että tässä tulee kohta käymään sama kuin Sanille ja Miralle jutustelussa. Yli puolen vuoden puhumattomuuden jälkeen yhtenä iltana sanainen arkku aukesi, ja sitten sitä puhetta tulikin pulppuamalla. Sen jälkeen ei ole poika enää jännitellyt heille puhumista.
Hyvin se käy leikki vaikkei koko ajan pälättäisikään. Eli Laurin kalenteri on kiitettävästi täyttynyt tälle ja ensi viikolle. Leikkipäiviä siellä ja täällä, ja jalkapalloharkat villagessa pitävät perheen sopivasti kiireisinä. Toisaalta saa siinä omaakin aikaa silloin, kun poika on muualla leikkimässä. Ja toisinkin päin, kun Laurilla on kaveri täällä.
Eli sopiva järjestely kaikille.
A-K
Ps. Lauri on tavattavissa Suomessa pääsiäislomalla, tapaamista haluavat voivat ottaa yhteyttä henkilökohtaiseen sihteeriin. KaikkiAjatVapaana
Täytyy tänään täyttää kansalaisvelvollisuus ja mennä äänestämään eduskuntavaaleissa. Suomen suurlähetystö Dublin 2:ssa antaa myös hyvän tekosyyn mennä Dublinin keskustaan viettämään vapaapäivää. Lauri pääsee koulusta 1.30, ja sitten hypätään bussiin. Tarkoitus on nähdä Sani “piikillä” eli Spire of Dublin -monumentin luona. Spire of Dublin eli Monument of light on helppo paikka treffata jos sattuu olemaan keskustassa, sillä 120 metriä korkeaa monumenttia ei tarvitse vaikeasti etsiä.
Äänestämisen jälkeen onkin sitten mukavaa palkita itsensä hyvällä kahvilla ja kakkupalalla. Koska Sanista ja Mirasta on yllättäen tullut sijaisperhe Herra Koiralle, jota tällä hetkellä Sanchoksi nimitetään (kuin uljas aseenkantaja Sancho Pancha mielevälle hidalgolle Don Quijotelle) koitetaan tarjeta juoda kahvit ulkosalla, ettei Herra koira joudu olemaan yksin. Ainakin nyt ilma näyttää olevan OK, 9 astetta lämmintä.
A-K
En ole jaksanut kirjoitella blogiin pitkän aikaan, mutta jos nyt jonkun rivin raapaisisi. Syy väsymykseen/saamattomuuteen on tuo uusi työ. Aloitin siis tammi-helmikuun vaihteessa perehdytysohjelman lastensairaalaan Dublin 12:ssa. Nyt sitten olen matkustellut tätä väliä Dartilla ja Dublinin busseilla, ja päivät on pitkiä. Pitkiä niistä tulee tulevaisuudessakin 12 tuntia, mutta silloin aion olla perättäisten vuorojen välissä yöt sairaalan asuntolassa.
Työvuoroja tulee kuukaudessa olemaan 14. Nyt aluksi teen päivävuoroja, mutta toivoakseni pääsen mahdollisimman pian tekemään niitä niin minulle sopivia öitä.
Työpäiväni aloitan reippalla kävelyllä Malahiden keskustaan kello 5.55. Matkaa on noin 2,5 kilometriä. Malahidesta otan aamun ensimmäisen DART:n Pearse stationille kello 6.28. Pearsesta jatkan matkaa noin kello 7 bussilla töihin. Työpaikalla olen sitten toivoakseni tasan ja tarkasti 7.30, uniformussa ja valmiina töihin.
Takaisin tulen useimmiten bussilla. Ensimmäisellä bussilla keskustan tuntumiin, ja sitten Lower Abbey Streetiltä bussi Malahideen. Clarehallin Tescon kohdalla täytyykin sitten antaa kotiin kahvivaroitus, eli kahvi valmiiksi kun pääsen kotiin.
A-K
No tulipahan testattua karttasysteemi, jonka olin joskus aikoinaan bongannut jonkun blogista ja nyt Nisssen sivuilta. Eli näissä maissa on tullut käytyä näihin päiviin mennessä.
Sitä en tähän hätään muistanut, että olenko käynyt pikkupoikana Liettuassa Riikan reissun yhteydessä. Tosin voisiko sitä edes laskea eri maaksi, kun oli virallisesti tuolloin vielä osa suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa. Kartalle en sitä epävarmuuksissani punaisena laittanut.
Kovasti on kartta pohjoispainotteinen. Täytyy jonain talvina pakata reppu ja reissata mantere kerrallaan Aasia-Oseania- ja Etelä-Amerikka -akseleilla. Miksei pidempi reissu Afrikassakin kiinnostaisi, vaikka työn puitteissa. Voisi maamäärä kasvaa 13 prosentista ylöspäin. Rauli Virtasen ja Ilkka Kylävaaran maailmanreissausennätyksiin on vielä paljon matkaa, eikä saldo kerry tätä nykyä kovinkaan nopeasti.
Pienenä kommenttina voi kyllä sanoa, että hiukan hämää tuo punaiseksi värjätty Venäjä koollaan. Ei ole tullut käytyä Vladivostokissa asti. Lähialueilla Pietarin edessä ja takana sen sijaan monta kertaa.
Markus
